Suomen vanhat merkittävät kuparikaivokset

Orijärven kuparikaivos

Suomen ensimmäinen kuparikaivos syntyi Kiskon pitäjään Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajalle vuonna 1757, kun Orijärveltä löydettin kupariesiintymä. Kaivostoiminta alkoi muutamaa vuotta myöhemmin. 

Pitkän historiansa aikana, vuosina 1758 – 1958, kaivoksella oli monta omistajaa mm. Fiskarsin ruukki, The Finnish American Mining Company, Oy Vuorikaivos, Orijärvi Gruvaktiebolag ja viimeisenä Outokumpu Oyj. 

Vuonna 1757 Kiskon kaakkoiskulmassa olevan Orijärven ratsutilan omistaja Juhana Iisakinpoika oli tehnyt kuparilöydön maallaan Orijärven pohjoispuolella. Sovittuaan löytäjän kanssa ryhtyi vuorivouti J. A. Liljeqvist jo seuraavana vuonna louhimaan sitä, ensin yksin, sitten yhdessä muiden kanssa. Vuonna 1764 hankki Kosken, Fiskarsin ja Antskogin ruukkien omistaja Robert Finlay itselleen lähes puolet osakkeista. Kun Finlayn ruukit vuonna 1783 joutuivat tukkukauppias Bengt Magnus Björkmanille, osti tämä samana vuonna loputkin Orijärven osakkeista. 

Toiminta oli vilkkainta von Julinin suvun aikana 1800-luvulla. Fiskars oli aikanaan Suomen suurin yritys. Orijärven kaivos hiljeni malmin ehtyessä 1800-luvun lopulla. Kaivos vaihtoi monta kertaa omistajaa, mutta taloudelliset tulokset jäivät laihoiksi.  

Menetelmien kehittyessä alkoi Orijärven viimeinen kukoistus. Outokumpu Oy osti kaivoksen ruotsalaisilta vuonna 1945. Orijärven kannattavuutta pystyttiin parantamaan ottamalla malmista talteen myös sinkki ja lyijy. Orijärven kaivostoiminta päättyi vuonna 1958. 200-vuotisen historian aikana kaivoksesta louhittiin 1,3 miljoonaa tonnia malmia - kuparia, sinkkiä ja lyijyä.

Alkuun kupari rahdattiin Ruotsiin jalostettavaksi. Tukholmalaisen porvarin Björkmanin ostettua Orijärven kaivoksen Suomeen rakennettiin oma kuparinjalostusketju. Ketju koostui Orijärven kaivoksesta, Kosken ja Kärkelän sulatoista, Antskogin survin- ja rikastuslaitoksesta sekä Fiskarsin kasarrus- ja vasaralaitoksesta. Lopputuote, muokkaamaton kupari, myytiin ulkomaille tai jatkojalostettiin Fiskarsin omissa pajoissa. Orijärven kuparin kuljetus ruukeilta Fiskarsiin johtivat Suomen ensimmäisten sulkujen rakentamiseen Antskogiin ja Koskelle 1824 ja 1826. 

Lue lisää:
Orijärven kaivoksen historiaa

Pitkärannan ja Lutikon kaivokset

Suomessa toimivat lisäksi 1800-luvulla Pitkäranta ja Lutikko Impilahden pitäjässä Raja-Karjalassa sekä Herajärvi Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa.Herajärven toiminta jäi lyhytaikaiseksi, mutta Pitkärannasta kehittyi Suomen merkittävin kuparikaivos. Venäläisen pääoman osuus oli kaikissa  itäsuomalaisissa kaivoksissa keskeinen ja tuotanto oli suunnattu Venäjän markkinoille.  Toiminta Pitkärannassa päättyi 1900-luvun alussa. Suomalaisen kuparilouhinnan jatkuvuutta edustivat ne pitkärantalaiset kaivosmiehet, jotka siirtyvät muutamaa vuotta myöhemmin avatulle Outokummun kaivokselle.

Outokummun kaivos

Outokummun malmio löytyi sattuman ja tieteellisen geologian yhteistuloksena. Malmion etsintä käynnistyi kevättalvella 1908, kun Outokummusta 60 km kaakkoon, Rääkkylän Kivisalmessa laivareittiä syventäneen ruoppaajan kauha iskeytyi valtavaan, viiden kuutiometrin suuruiseen siirtolohkareeseen. Kanavanruoppaajat arvelivat ihmeellisen näköisen kiven palasia katsellessaan kiven olevan taivaalta tippuneen meteoriitin kappaleen. 
Ruoppaustyön päälliköt lähettivät kivestä näytteen geologiselle toimistolle Helsinkiin. Näyte jäi lojumaan toimiston nurkkaan kunnes Orijärveltä palannut vuori-insinööri Otto Trüstedt kiinnostui kivestä. Trüsdedt nimitettiin johtamaan siirtolohkareen emäkallion etsintätyötä. Apunaan hänellä oli Pohjois-Karjalasta kymmenen vuotta aiemmin laadittu geologinen kartoitusaineisto sekä tuoreet näkemykset viimeisimmän jääkauden aikaisista jään kulkusuunnista. Malmio löytyi vuonna 1910.

Kun malmion arvo ja sen hyödyntämisen kannattavuus oli perusteellisesti selvitetty alkoi kaivostoiminta loppuvuodesta 1913. Pian kaivoksen yhteyteeen perustettiin raffinadikuparia tuottava kuparitehdas.

1920-luvulla Outokummusta oli muotoutumassa olevan itsenäisen Suomen tärkeä taloudellinen tukijalka. Rikas ja monipuolinen kiisumalmi loi perustan suomalaiselle metalli- ja sähköteollisuudelle, antoi rikkirikastetta selluloosa- ja rikkihappoteollisuudelle sekä oli elintärkeä maanpuolustuksen ja maan sähköistämisen kannalta. Rikkirikasteeseen sisältynyt rauta ja koboltti tarjosivat loistavan mahdollisuuden uuden kotimaisen rautateollisuuden synnylle.

Outokummun arvo pysyi korkeana sodan jälkeisinäkin vuosina, kun Neuvostoliitolle  maksettiin sotakorvauksia. Kauppapoliittisesti oli tärekää, että kuparilla saatiin maahan valuuttaa.

Outokummun kaivostoiminta oli vielä vuosina 1913-1928 pienimuotoista koekuparitehtaalla, kunnes  kaivos uusittin ja alkoi kasvun aika 1928-1954. Mekanisoituminen Keretin kaivoksella alkoi vuonna 1954 kaivostoiminnan jatkuessa vuoteen 1989, jolloin kaivos suljettiin sen oltua toiminnassa 80 vuoden ajan. Viimeisimpänä louhittiin Vuonoksen kupari- ja nikkelimalmio.  

Outokummun pääkaivoksesta louhittiin malmia noin 30 milj. tonnia. Malmi sisälsi keskimäärin kuparia 3,7 %, rikkiä 27 %, rautaa 28 %, sinkkiä 1,4 %, kobolttia 0,2 %,nikkeliä 0,1 % sekä vähäisen  hopeaa ja kultaa. Outokummun kaivos työllisti runsaimmillaan 1700 henkilöä.

Lue lisää: Outokummun kaivoksen historiaa

Orijärven vanha kuparikaivos

Jatkamalla sivuston käyttöä, hyväksyt evästeiden (cookies) käytön. Lue lisää tästä linkistä. Hyväksy